Suomalaisten kulutus kasvaa kohtalaisesti...

Suomalaisten kulutus kasvaa kohtalaisesti...

Tove Keldsen - June 23rd, 2020

...pysytellen silti matalammalla kuin ennen koronapandemiaa. Tämä käy ilmi YouGovin maailmanlaajuisesta COVID-19 -seurantatutkimuksesta, joka tarkastelee muutoksia kuluttajien toiveissa, ostokäyttäytymisessä ja elintavoissa viikkotasolla.

YouGovin COVID-19 -seuranta valottaa muiden asioiden ohella sitä, missä määrin suomalaisten ostokset fyysisissä myymälöissä ja verkkokaupoissa muuttuvat viikoittain. Koronapandemia on saanut suomalaiset pitelemään tiukemmin kiinni kukkaroistaan, mutta seuranta osoittaa myös, että otetta on hieman hellitetty viime aikoina.

null

Kaavio näyttää sen prosenttiosuuden suomalaisista, joka on vähentänyt henkilökohtaista kokonaiskulutustaan fyysisissä myymälöissä ja verkossa maaliskuun 11. päivän jälkeen.

Henkilökohtaista kulutustaan vähentäneiden kuluttajien osuus on maaliskuun aikana kasvanut tasaisesti – sekä fyysisissä myymälöissä että verkossa. Maaliskuun loppuun mennessä henkilökohtaista kulutustaan vähentäneiden suomalaisten osuus oli 40 % fyysisissä myymälöissä ja 26 % verkossa.

Siitä lähtien osuus on sekä noussut että laskenut, mutta toukokuusta eteenpäin vaikuttaisi siltä, että kulutustaan fyysisissä myymälöissä vähentäneiden osuus on laskenut tasaisesti. Kesäkuun puoliväliin mennessä osuus oli laskenut 34 %:iin. Verkossa suuntaus on ollut vakaampi, ja on vielä liian aikaista sanoa, onko se kääntynyt laskuun.

null

Vähentynyt kulutus on vaikuttanut erityisen raskaasti vaatealaan kolmen kymmenestä (29 %) kuluttaessa vähemmän rahaa vaatteisiin ja ainoastaan 6 %:n kuluttaessa enemmän. Erityisesti naiset kuluttavat nyt vähemmän rahaa vaatteisiin (36 % naisista verrattuna 23 %:iin miehistä).

Ruoka ja hygieniatuotteet ovat puolestaan kaksi aluetta, joilla vähennystä ei ole tapahtunut. 16 % suomalaisista kuluttaa nyt päinvastoin enemmän rahaa ruokaan, kun taas 13 % kuluttaa vähemmän, 18 %:n kuluttaessa enemmän rahaa hygieniatuotteisiin ja 8 %:n vähemmän.

Tietoa tutkimuksesta

Tutkimus on osa YouGovin koronaviruksen seurantatutkimusta.
Tutkimus perustuu viikkotasolla 500-1000 edustavasti valitun yli 18-vuotiaan YouGov-paneelin jäsenen haastatteluihin.

YouGov toteutti haastattelut 11.3.2020–12.6.2020.

YouGov julkisti taannoin maailmanlaajuisen koronaviruksen seurantatutkimuksen, joka tarkkailee muutoksia kuluttajien aikeissa, ostoskäyttäytymisessä ja elämäntavoissa viikkotasolla.

Photo by Joshua Rawson-Harris on Unsplash