Ilmastokeskustelu on vaikuttanut suomalaisten ruokailutottumuksiin

Ilmastokeskustelu on vaikuttanut suomalaisten ruokailutottumuksiin

Tove Keldsen - April 29th, 2019

Yksi kolmesta suomalaisesta uskoo, että heidän ruokavalinnoillaan on vaikutusta ympäristöön, ja että lihansyönnin ja ruokahävikin vähentäminen ovat tehokkaimpia keinoja ruoan ilmastovaikutusten pienentämiseen.

YouGov on juuri julkaissut vuotuisen Food & Health -raporttinsa, jossa tarkastellaan pohjoismaalaisten kuluttajien suhdetta ruokaan, ympäristöön ja terveyteen yli 10 vuoden ajanjaksolla. Raportista ilmenee, että yhä useammat pohjoismaiset kuluttajat huomioivat tiettyjen elintarvikkeiden ympäristökuormituksen ja sopeuttavat kulutustaan sen mukaan.

Ilmastokeskustelu on käynyt kuumana helteisen kesän jälkeen, mutta YouGov on jo useamman vuoden ajan havainnut suomalaisten kuluttajien enenevässä määrin yhdistävän tiettyjen ruokien kulutuksen kielteisiin ilmastovaikutuksiin.

null

Vähemmän lihaa

Liha, ja erityisesti naudanliha, on elintarvikeryhmä, jonka useimmat yhdistävät kielteisiin ilmastovaikutuksiin. Neljä kymmenestä (46 %) yhdistää naudanlihan kielteisiin ilmastovaikutuksiin, ja 25–34-vuotiaiden keskuudessa luku kohoaa 56 %:iin.

Joka kolmas suomalainen (34 %) arvelee myös, että lihansyönnin vähentäminen on kaikkein tehokkain keino vähentää ruoan aiheuttamia haittavaikutuksia ilmastolle ja ympäristölle.

null

Joka neljäs (25 %) suomalainen on vähentänyt lihan kulutustaan viimeisimmän vuoden aikana. Vähentäjistä joka viides (19 %) vastasi vähentäneensä lihan ja/tai kalan syömistä ympäristösyistä.

Vähemmän ruokajätettä

Joka viides suomalainen (22 %) arvelee, että ruokajätteen vähentäminen on kaikkein tehokkain keino vähentää ruoan aiheuttamia haitallisia ympäristövaikutuksia. Suomalaisten käyttäytymistä tarkasteltaessa ruokajätteen vähentäminen on selkein voittaja. Neljä kymmenestä (37 %) vastaa heittäneensä viimeisimmän vuoden aikana pois entistä vähemmän ruokaa.

Food & Health 2019

- Pohjoismaisten kuluttajien suhtautuminen ruokaan ja terveyteen viimeisten 10 vuoden ajalta

YouGov on tutkinut yli 10 vuoden ajan pohjoismaisten kuluttajien suhtautumista ruokaan, ilmastoon ja terveyteen.

Food&Healthin tavoitteena on oppia paremmin ymmärtämään kuluttajien tietämystä ja asenteita sekä havaita ajan myötä tapahtuvia muutoksia.

Haastattelut toteutettiin kansallisesti edustavina otoksina 16-64 –vuotiaiden ikäryhmässä YouGovin kuluttajapaneeleissa Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa ja Suomessa.

Raportti perustuu 500 haastatteluun Tanskassa, Norjassa ja Suomessa sekä 1000 haastatteluun Ruotsissa. Tiedot on koottu 29.1.2019-7.2.2019 välisenä aikana.

Lue lisää