Lähes joka kolmas lahjoittaa hyväntekeväisyyteen jouluna

Lähes joka kolmas lahjoittaa hyväntekeväisyyteen jouluna

Tove Keldsen - December 8th, 2016

Joulu on antamisen aikaa ja monet suomalaiset antavat silloin tavallista enemmän köyhille, sairaille ja kodittomille. Lähes joka kolmas lahjoittaa hyväntekeväisyyteen jouluna.

Hyväntekeväisyyslahjoitusten tekeminen ei ole koskaan ollut helpompaa ja 30% vastaajista tekeekin lahjoituksia. Naiset ovat hieman anteliaampia, sillä 33% heistä lahjoittaa hyväntekeväisyyteen, kun taas miehillä vastaava luku on 27%. Yli 55-vuotiaat antavat useammin hyväntekeväisyyteen joulun aikaan (39%) kuin nuoremmat – 14% 18–34-vuotiaista.

null

Lähes joka toinen joulun aikaan hyväntekeväisyyteen lahjoittava ilmoittaa lahjoituksen syyksi, että joulu on tiukkaa aikaa köyhille ja kodittomille. Kaksi viidestä ilmoittaa lisäksi, että joulu on hyvää aikaa auttaa muita ihmisiä. Joka neljäs sanoo puolestaan syyksi sen, että hyväntekeväisyyskampanjoita on joulun aikaan enemmän ja ne ovat enemmän esillä.

Tutkimuksesta

Tutkimus perustuu edustavasti valittujen yli 18-vuotiaiden YouGov-paneelin jäsenten haastatteluihin 30. marraskuuta - 5. joulukuuta 2016. Vastaajia 1001 Suomessa. Lähde: YouGov.

PA Images