Suomi ja Eurooppa valitsisivat Hillary Clintonin

Suomi ja Eurooppa valitsisivat Hillary Clintonin

Tove Keldsen - April 7th, 2016

Jos suomalaiset ja muut eurooppalaiset saisivat äänestää Yhdysvaltain seuraavaa presidenttiä, tulos olisi täysin selkeä. Hillary Clinton saisi vakuuttavan vaalivoiton. Ajatus Donald Trumpista presidenttinä tuntuu eurooppalaisista pelottavalta.

YouGov on kysynyt eurooppalaisilta, ketä he äänestäisivät Yhdysvaltain presidentinvaaleissa 2016, jos valittavana olisivat jäljellä olevat kandidaatit. Bernie Sandersin politiikka on luultavimmin lähimpänä pohjoismaisten hyvinvointivaltioiden periaatteita, mutta hän häviää silti puoluetoverilleen Hillary Clintonille. Clinton saisi selvästi eniten ääniä sekä Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Isossa-Britanniassa, Saksassa että Ranskassa.

Näin Suomi äänestäisiNäin Suomi äänestäisi

Bernie Sanders pärjäisi parhaiten Norjassa, jossa 22 % äänestäisi häntä, jos voisivat äänestää ja hän olisi ehdolla. Hillary Clinton saa eniten kannatusta Saksassa (54 %) ja Tanskassa (54 %). Suomessa 47 % äänestäisi Hillary Clintonia.

Mahdollisuus Donald Trumpin pääsystä presidentiksi pelottaa eurooppalaisia. YouGov kysyi eurooppalaisilta mitkä vaihtoehdoista kuvaisivat parhaiten heidän tunteitaan, jos Trump valittaisiin marraskuussa. Kaikkein yleisin tunne olisi pelko (46 %) ja toiseksi yleisin pettymys (40 %). Vastaajista 27 % sanoo, että he olisivat surullisia ja yhtä moni olisi vihainen.

null

Jos Hillary Clinton valittaisiin presidentiksi, yleisimmät tunteet olisivat helpottuneisuus (40 %) ja optimismi (40 %).

null

Kun kysyttiin kenen kandidaateista vastaajat uskoisivat toimivan parhaiten tietyillä osa-alueilla, Hillary on edelleen kärjessä kaikissa Euroopan maissa. Vastaajista 41 % uskoo, että Hillary parantaisi Yhdysvaltain ja Euroopan välisiä suhteita, ja 38 % uskoo, että hän edistäisi maailmanrauhaa.

Hillary Clintonin tuki on suuri Euroopassa, mutta odotukset ovat kohtuullisella tasolla. Keskiarvo Euroopan maissa on, että 43 % vastaajista uskoo hänestä tulevan hyvä presidentti, kun taas 30 % uskoo hänen olevan keskitasoa ja 9 % uskoo hänestä tulevan huono presidentti. Nämä ovat kuitenkin merkittävästi parempia tuloksia kuin Donald Trumpiin kohdistuvat odotukset. Eurooppalaisista 71 % (suomalaisista 70 %) uskoo, että Trumpista tulisi huono presidentti.

Tutkimuksesta

Tutkimus perustuu edustavasti valittujen 18–74-vuotiaiden YouGov-paneelin jäsenten haastatteluihin 20.–21. maaliskuuta 2016. Vastaajia oli 1688 Isossa-Britanniassa, 2031 Saksassa, 1001 Ranskassa, 1010 Tanskassa, 1014 Ruotsissa, 994 Suomessa ja 634 Norjassa. Lähde: YouGov.

Results YouGov EuroTrack

PA Images