YouGov on tutkinut suomalaisten näkemyksiä toimialojen yhteiskuntavastuun toteutumisesta vuosittain vuodesta 2012 lähtien. Joulukuussa 2021 tutkimus toteutettiin nyt kymmenettä kertaa.
Selvitys paljastaa miten suomalaiset kokevat eri toimialojen hoitavan yhteiskuntavastuutaan seitsemässä eri yhteiskuntavastuun osa-alueessa ja miten näkemykset ovat vuosien kuluessa muuttuneet.
Selvästi parhaiten toimialat hoitavat suomalaisten mielestä vastuunsa tuotteiden ja palvelujen laadusta. Työllisyysvastuu hoidetaan suomalaisten mielestä toiseksi parhaiten ja heikointa vastuunkanto on työhyvinvoinnin ja sukupuolten tasa-arvon suhteen. Alla olevassa vastuualueet on listattu siinä järjestyksessä kuin niiden koetaan tutkituilla toimialoilla keskimäärin toteutuvan. Verrattuna edellisvuoteen, vastuun työllisyydestä koetaan tänä vuonna toteutuvan paremmin kuin vastuun ympäristöstä ja ilmastosta.
Yhteiskuntavastuun toteutuminen 2021, parhaiten toteutuvasta heikoimmin toteutuvaan (11 tutkitun toimialan keskiarvo).
Eri toimialat pärjäävät vaihtelevasti eri yhteiskuntavastuun osa-alueilla. Laskettaessa yhteen kaikki seitsemän yhteiskuntavastuun osa-aluetta, parhaiksi vastuunkantajiksi arvioidaan 1. päivittäistavarakaupat, 2. elintarviketeollisuus ja 3. apteekkitoimiala. Ne nousevatkin kärkipaikoille useimmissa yhteiskuntavastuun osa-alueissa.
Ensimmäistä kertaa tutkittiin nyt mikä on näiden seitsemän yhteiskuntavastuualueen tärkeysjärjestys suomalaisten mielestä. Verojen maksu oikeudenmukaisesti Suomeen nousee tärkeimmäksi koetuksi vastuualueeksi (36% nostaa sen kahden tärkeimmän joukkoon) ja vastuu ympäristöstä ja ilmastosta on toiseksi tärkeimmäksi koettu vastuualue (32% nostaa sen kahden tärkeimmän joukkoon).
Yhteiskuntavastuun osa-alueiden tärkeys 2021 (%-luku = vastaajien osuus, jotka nostavat osa-alueen 2 tärkeimmän joukkoon).
Toimialojen yhteiskuntavastuututkimus on toteutettu aiemmin vastaavana ajankohtana ja vastaavalla otoksella vuosina 2012–2020. Kyselytutkimusta varten haastateltiin 26 -29.11.2021 sähköisellä lomakkeella yhteensä 1007 täysi-ikäistä suomalaista iän (18v+), sukupuolen ja asuinpaikan mukaan edustavalla otoksella YouGov Finlandin kuluttajapaneelissa. Tulosten keskimääräinen virhemarginaali kokonaistasolla on noin ±3%-yksikköä (95%:n luottamustasolla).
Tutkitut toimialat: