Joulu kuuluu myös sairaille, varattomille ja kodittomille

Joulu kuuluu myös sairaille, varattomille ja kodittomille

Julie Thorsgaard Bøgh - December 17th, 2018

Suomalaisten auttamishalu on korkealla joulun alla. Kaksi viidestä (42 %) osallistuu jouluna hyväntekeväisyyteen sairaiden, varattomien ja kodittomien auttamiseksi. YouGov on selvittänyt kuinka anteliaita suomalaiset ovat joulun aikaan.

Joulu merkitsee monille päivällistä perheen parissa (83 % aikoo viettää joulua yhden tai useamman perheenjäsenen seurassa ja 85 %:lla on suunnitelmissa päivällinen jouluaattona). Muutkin kuin perheenjäsenet ovat silti jouluna mielessä. Suomalaiset osaavat huolehtia myös heikoimmista.

Joka kolmas (34 %) joulua tavallisesti viettävä ilmoittaa lahjoittavansa rahaa hyväntekeväisyyteen jouluna, ja 8 % kertoo käyttävänsä jouluna aikaansa hyväntekeväisyyteen (esim. vapaaehtoistyötä tekemällä).

null

Vanhempi väestö on joulun aikaan erityisen anteliasta. Kaksi viidestä (42 %) yli 60-vuotiaista lahjoittaa jouluna rahaa hyväntekeväisyyteen, siinä missä 18–39-vuotiaista näin tekee joka neljäs (24 %) ja 40–59-vuotiaiden ikäryhmästä 37 %.

Naisten auttamishalu on myös miehiä suurempi. Kaksi viidestä naisesta (39%) lahjoittaa rahaa hyväntekeväisyyteen ja joka kymmenes (9%) antaa hyvätekeväisyyteen aikaansa. Miehistä 29% lahjoittaa rahaa ja 7% antaa aikaansa hyväntekeväisyyteen.

Miksi suomalaiset sitten lahjoittavat aikaansa ja rahojaan hyväntekeväisyyteen jouluna?

null

56 % vastaa osallistuvansa hyväntekeväisyyteen, koska joulu on hyvää aikaa muiden auttamiseen. 29 % ilmoittaa, että kampanjoiden suurempi määrä ja hyväntekeväisyyden korostaminen jouluna ovat heille syitä osallistua, kun taas puolet (50 %) kertovat osallistuvansa siksi, että joulu on vaikeaa aikaa varattomille ja kodittomille.

Tutkimuksesta

Tutkimus perustuu edustavasti valittujen yli 18-vuotiaiden YouGov-paneelin jäsenten haastatteluihin 21-11-2018 – 26-11-2018. Vastaajia Suomessa 1008. Lähde: YouGov. Picture: GettyImages